Elinkeinopalvelut sai riveihinsä uuden osaajan, kun Riku Wiitala aloitti yrityspalvelupäällikkönä maaliskuussa. Riku on monipuolinen osaaja, jolla on taustaa niin rahoitusalalta kuin konepajateollisuudestakin.

Seuraavassa Rikun tervehdys elinkeinopalveluiden asiakkaille, sidosryhmille ja kaikille kuntalaisille:

”Aloitin Savonlinnan kaupungin elinkeinopalveluissa yrityspalvelupäällikkönä maaliskuussa. Tehtäväni on edistää Savonlinnan seudun yritysten elinvoimaisuutta ja vihreän siirtymän ekosysteemejä. Lisäksi teknologiapuisto Nohevan kehittämishankkeet ja koulutusyhteistyö ovat vastuullani.

Ehdin työskennellä yhteensä noin 15-vuotta rahoitusalalla Pohjola- ja OP-ryhmässä ja sen jälkeen muutaman vuoden Virossa investointipankissa sekä myöhemmin useita vuosia Sievi Capital Oyj:ssä pääomasijoituksiin liittyvissä tehtävissä.

Viime vuosina tein töitä yrittäjänä konepajateollisuudessa ja edistin muun muassa pk-yritysten digihankkeita. Välillä asuin joitakin vuosia perheen kanssa Saksassa Frankfurtissa.

Minun on helppo samaistua yrittäjien haasteisiin, koska olen osallistunut yritysten kehittämiseen ”kädet syvällä savessa”.

Savonlinnaan ja Kerimäelle päädyin alun perin uusperheen perässä muutama vuosi sitten ja seutukunta edustaa omaa näkemystäni ihanteellisesta asuinpaikasta maaseutumaisessa ympäristössä.

Elämänlaatu ja harrastusmahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Vuosia pääkaupunkiseudulla asuneena en kaipaa enää aamuruuhkia ja täyteen ahdettuja, usein ylihintaisia asuinalueita.

Osaan arvostaa niitä asioita, jotka Savonlinnassa ovat maailman mittakaavassa ainutlaatuisen korkealaatuisia, kuten puhdasta järviluontoa sekä maltillista asukastiheyttä.

Kulttuuri- ja tapahtumatarjonta ovat kokemukseni mukaan monipuolisia Oopperan ohella. Savonlinnasta ei puutu mielestäni oikeastaan mitään, mitä osaisin kaivata.

Savonlinnan maantieteellinen sijainti ei omasta mielestäni ole ongelmallinen, kuten joskus kuulen ihmisten täällä ajattelevan.

Tarkoitukseni on asua seutukunnalla pysyvästi, koska viihdyn täällä erinomaisesti.

Vapaa-aikaa vietän lähinnä Puruvedellä kalastuksen parissa tai muutoin luonnossa liikkuen.

Ehdin harrastamaan jonkin verran kestävyysliikuntaa ja sählyä. Pelaisin myös tennistä säännöllisesti, mutta sopivat pelikaverit puuttuvat. Lisäksi nikkaroin ja korjaan mielelläni omin käsin sekä uppoudun metsä- ja puutarhatöihin, kun mahdollisuus tarjoutuu. Vaimon toiveet ja kuusi alaikäistä lasta vaikuttavat luonnollisesti vapaa-ajan viettoon, joten monet projektit ovat hyllyllä toistaiseksi.

Nykyiseltä työltäni odotan verkostoitumista eri osa-alueilla sekä tietenkin aitoa mahdollisuutta olla mukana kehittämässä seutukuntaa entistä paremmaksi ja viihtyisämmäksi sen asukkaille ja yrityksille.”

Riku Wiitala

050 479 7989

Luitko jo nämä?