ELÄMYKSIÄ KAUHUJEN SAARELLA!

Perjantaina ja lauantaina 30.-31.10. klo 17-20 Kasinosaarella pääsee kokemaan uusia elämyksiä Savonlinna Illumination -hankkeen toimesta. Hämärän laskeutuessa Halloween-teemainen Kauhujen saari -tapahtuma huipentuu erilaisilla ohjelmanumeroilla. Tänä vuonna kaikki aktiviteetit järjestetään ulkona ja toiminta-alue on laajentunut Sulosaarelle, turvavälit huomioiden.

Lapsille ja lapsenmielisille on luvassa Ammattiopisto Samiedun matkailualan opiskelijoiden järjestämä aarrejahti, jonka rasteilla on monsterikeilausta, ongintaa ja pelottelua. Tehtävien ratkaisusta on lapsille luvassa pieni palkinto. Aarrejahti on tehty kolmekieliseksi, joten tehtäviä pääsee ratkaisemaan suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Kartan reitille saa Wanhan Casinon edustalta Samiedun pisteeltä.

Sulosaaressa kauhua tuo illan pimetessä Perriin Tyssit -yhtye. He esittävät kauhumusiikkia ja käyttävät monipuolisen ääni-improvisaation lisäksi lyömäsoittimia ja ukkospeltiä sekä laulavat kansanperinteestä kumpuavia karmeita tarinoita.

Spahotel Casinon terassilla palvelee kauhukahvila ja siellä pääsee myös ottamaan hirvittävän selfien teeman mukaisella valokuvausseinällä. Viikonlopuksi asennetaan uusia ja erilaisia valoheittimiä jo olemassa olevien lisäksi. Näkymätön nainenkin saattaa pelästyttää kävijöitä kirkumisellaan Kauhujen saarella!

Perjantai- sekä lauantai-iltana kaupunkilaiset pääsevät nauttimaan Savonlinnassa ennennäkemättömästä tulishow’sta. Esitykset tehdään Spahotel Casinon katolta, jotta katsojat pystyvät pitämään tarvittavat turvavälit ja ne näkyvät kauas. Esityksissä käytettävät liekkilaitteet ovat olleet käytössä Tel Avivissa vuonna 2019 järjestetyssä Euroviisukilpailussa. ”Kauhujen saarelle on tehty ihan uudenlainen tulishow, jossa käytetään liikkuvia liekkikoneita sekä isoja liekkipalloja tekeviä laitteita. Liekit parhaimmillaan yltävät 10 metrin korkeuteen. Show on ohjelmoitu aikakoodiin ja synkronoitu musiikkiin”, kertoo Pyroman Finlandin yrittäjä Markku Aalto.

Valaistus- ja tulielämysten toteuttajina ovat yhteistyössä LITE-designs, VikingPro ja Pyroman Finland.

”Jännitystä ja elämyksiä on siis luvassa. Sääkin näyttää tällä hetkellä lupaavalta, joten nyt kannattaa suunnata Kasinosaarelle ja tulla nauttimaan maksuttomasta ulkoilmatapahtumasta”, kannustaa Savonlinna Illumination -hankkeen projektipäällikkö Niina Härkönen.

Savonlinna Illumination -hankekokonaisuuden tarkoituksena on keskusta-alueiden elävöittäminen ja uusien pimeän ajan tapahtumien pilotointi valaistusteknologiaa hyödyntämällä. Hankeen toteutusaika on 2018-2020. Rahoittajana on Euroopan Unionin aluekehitysrahasto ja suomalaisena viranomaisena Etelä-Savon ELY-keskus.  Rahoittajina mukana ovat Savonlinnan kaupunki, Savonlinnan Hankekehitys Oy ja Sakke ry sekä yrityskumppanit Osuuskauppa Suur-Savo, K-Citymarket Savonlinna, Lumme Energia, Prime Hotels ja Museovirasto.

Seuraa tapahtumaa Facebookista!

Muistathan osallistuessasi tapahtumaan noudattaa koronaohjeita: Tule vain terveenä, muista hyvä käsi- ja yskimishygienia ja jätäthän riittävän turvavälin muihin osallistujiin. Tapahtumassa on käsidesit käytettävissä.

Luitko jo nämä?