Hyödyt yrityksille

  • valmiit korkean tason yhteydet Kiinassa toimimista varten ja suhteet Savonlinnan ystävyyskaupunkiin Haidian Districtiin
  • näkyvyyttä Pekingissä expotapahtumassa ja sen markkinoinnissa
  • perusvalmiudet toimia myynninedistämisessä ja messuilla Kiinassa
  • vinkkejä ja käännöspalveluita näyttelymateriaalien valmistamiseen
  • neuvoja maahantulon järjestämiseen
  • myyntimahdollisuus yrityksille ja kuluttajille
  • yritystapaamisia esim. kiinalaisten matkanjärjestäjien kanssa
  • verkostojen paraneminen – myös kotimaisten toimijoiden kesken
  • mahdollisuus testata omien tuotteiden kysyntää Kiinassa
  • palautteen kerääminen toiminnan kehittämistä varten

Tavoitteet

Maakuntarajojen yli ulottuvan hankkeen päätavoitteena on järjestää Pekingissä kaksipäiväinen Saimaan alueen verkostojen matkailu- ja myyntitapahtuma vuoden 2020 aikana. Tapahtuma pidetään kahdessa osassa: Ensimmäisenä aamupäivänä on Saimaa Summit -foorumi Savonlinnan ystävyyskaupungissa Haidian Districtissä. Iltapäiväksi siirrytään päätapahtuma-alueelle Chaoyang Districtiin, jossa pidetään ammattilaisille suunnattu expotapahtuma. Tapahtuma jatkuu siellä toisena päivänä, jolloin myös yleisöllä on vapaa pääsy expoon.

Hankkeeseen lähteville yrityksille järjestetään ennen matkaa valmennus ja tarjotaan tukea tapahtumaan valmistautumista varten. Niitä autetaan mm. markkinointimateriaalien käännättämisessä ja maahantulojärjestelyjen hoitamisessa. Hankkeen avulla yritykset pääsevät kokeilemaan myynninedistämistä Kiinassa helpolla tavalla ja markkinahintoja pienemmillä kustannuksilla.

Toimenpiteet

  • yritysten sitouttaminen expotapahtumaan
  • yritysten valmennus Kiinassa toimimista varten ennen tapahtumaa (tapakoulutus ja bisnesetiketti, markkinointimateriaalien valmistus, henkilökunnan valmentaminen jne.)
  • Saimaa Summit -tapahtuma Haidian Districtissä
  • Saimaa Expo -tapahtuma Chaoyang Districtissä
  • tapahtumien sekä yritysten markkinointi ja medianäkyvyys Kiinassa
  • kiinalaisten yhteistyökumppaneiden etsintä ja yritystapaamisten järjestäminen
  • tapahtumien taltiointi
  • palautteiden kerääminen yleisöltä, näytteilleasettajilta ja sidosryhmiltä ja niiden raportointi
  • yritysten tukeminen ja neuvonta messukontaktien jälkihoidossa

Rahoitus

Saimaa Expo, Beijing 2020 -hankkeen kokonaisbudjetti on 113 668 euroa. Etelä-Savon maakuntaliitto on myöntänyt hankkeelle Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusta 70 % kustannuksista. Savonlinnan Hankekehitys Oy:n omarahoitusosuus on n. 12 % ja yksityisen rahoituksen osuus n. 18 %.

Ota yhteyttä

Susanna Peura
projektipäällikkö
Savonlinnan Hankekehitys Oy

Local Flavours

Saimaa Expo Beijing

PAMU Savonlinna